Hoh. Hoijaa.

En kuulkaa tunne olevani elossa enää – rankkaa on sintin kasvattaminen.  Vaikka kellon ympäri nukkuu, aina vain väsyttää. Koska kuvottava olo on usein läsnä ja ruoka-aineista maistuvat parhaiten perusmaut kuten omena ja peruna, paino on oli sitten edellisen neuvolakäynnin laskenut. Ja tulihan siitä painoindeksistä jo viimeksi sanomista: “Liian matala on.” Nyt sitten neuvottiin, ettei paino enää saisi laskea. Juu juu, tiedetään.

Tänään olin neuvolalääkärillä. Parasta oli sydänäänten kuuntelu: ensin kuului pitkään vain omani, TSUUM-TSUUM-TSUUM. Pitkä odottelu alkoi jo vaivata, kunnes lääkäri löysi kivempaa kuunneltavaa korvilleni. Vaimeampi ja huomattavasti nopeampi tsumtsumtsumtsum sai mielen iloiseksi. Olispa ollut Kulta mukana.

Muuten tuo lääkärivisiitti meni pääpiirteissään niin, että kerroin lääkärille, mitä papereita ja lähetteitä tarvitsen ja hän ne minulle kiltisti kirjoitti. Turhauttavaa kun itse on paremmin perillä asioista kuin hoitava lääkäri. Mutta niin se vain joskus menee. Onneksi riskeistäni johtuen seuranta järjestyy jatkossa pääasiassa yliopistosairaalan äitiyspolin kautta. Kai ne siellä sentään tietää…

Eniten huvittaa se, että verenohennuslääkkeen annostus oli väärä, josta minä lääkäriä valistin. Hän kun oli käyttänyt lähteenään Pharmaca Fennicaa, minä erikoissairaanhoidon hoito-ohjetta raskaana olevia varten. Eikä tuo oikeasti huvittaisi yhtään, jos olisin keskivertokansalainen, joka luottaa lääkärin tietouteen eikä osaisi epäillä sanojen paikkansapitävyyttä.

Piikeistä on uponnut vatsanahkaan noin 10/270. Voihan kirvely ja mustelmat. Näyttää varmaan tosi hyvältä kun läski paljastuukin raskausmahaksi, joka on mustelmista kirjava kuin pahoinpitelyn jäljiltä konsanaan.

New York, New York

Tammikuun alussa päätimme Kullan kanssa, että on aika toteuttaa eräs pitkään mielissä pyörinyt haave. Varasimme pääsiäiseksi miniloman New Yorkiin, missä kumpikaan ei vielä ole käynyt. Voi vain ihmetellä, miten näin on päässyt käymään, mutta nyt me mennään. Kun ainoa vierailu USA:n maaperällä on molemmilla tähän mennessä Texasissa, mielikuva maasta, sen kansasta ja tulevaisuudesta on synkähkö. Toivottavasti korjaantuu. Yhtenä kimmokkeena matkan varaamiselle toimi se, että vielä ehtii ennen kuin on lapsellinen.

Kas kun tuli tässä yllättäen muutakin odotettavaa, reissun fiilistely on jäänyt taka-alalle. Mutta ihan älyttömän hienoa silti. Onneksi sain myös lääkärin hyväksynnän lentelylle kun on tuo piikittely veritulppaa ehkäisemässä. Todellakin myös oletan ja toivon, että vointi on tuolloin, vajaan kahden kuukauden kuluttua, parempi. Sillä nyt ei jaksais yhtään. Muuta kuin nukkua. Töissä ja kotona. Kun saan kaivauduttua pois täältä kuvotuksen ja väsymyksen harmaudesta, alan suunnitella matkaa. Olemme perillä vain neljä päivää, joten pitää miettiä etukäteen, mitä oikein haluaakaan nähdä ja tehdä. Time Out toimikoon taas inspiraation lähteenä, kuten monilla aiemmilla reissuillamme.

Vinkkejä New Yorkin salattuihin aarteisiin?

Energiasyöppö

Näen jo huomenna, millainen loinen mun energioita varastelee. Nälkä ja väsymys vaivaavat, olo on kuin laiskamadoista pahimmalla. Aikamoista haukottelua ja silmien lurpsahtelua päivät pitkät. Olis niin paljon helpompaa olla töissä kun vois sanoa suoraan, miksei oikein mitään jaksa.

Halusivat ultrata jo nyt, jotta raskauden kesto tarkentuu. Käy mulle. Toivottavasti löytyy ihan kiltin näköinen tyyppi, vaikka 13. päivä perjantai onkin.

Seikkailu langoilla

Edellisen postauksen kommenteissa kuusessa myös kyseli, mikä on maksusitoumuksen laita ja viittasi lehtikirjoitukseen, jonka viime viikolla asiaan perehtyessäni juuri luinkin. Kyseinen juttu, Kunnat kieltäytyvät joskus  maksusitoumuksista mielivaltaisesti, on julkaistu HS:ssa joulun alla. Keskusteluakin näyttää asia HS:n sivuilla herättäneen. Kerron lyhyesti, miten asia on osaltani edennyt; luulen, että moni muukin työn perässä muuttanut joutuu samasta asiasta vääntämään.

Haluaisin siis saada äitiysneuvolapalvelut, ultrat yms. työpaikkakunnallani, kirjani ovat kotipaikkakunnalla. Viime viikolla selvittelin maksusitoumusasiaa. Kuuden puhelinsoiton jälkeen olin lopen kyllästynyt siihen, että mua tyrkittiin eteenpäin henkilöltä toiselle eikä asia tuntunut lainkaan etenevän. Kun kuudes henkilö ilmoitti hyvin suorasukaisesti, ettei maksusitoumuksia vastaavissa tapauksissa kirjoiteta ja tästä on omassa kunnassani periaatepäätös, tuskastuneena muutaman kyyneleenkin pusersin. Vaan heti perään jo päätin, että mua ei mitkään sihteerit* pompottele ja jatkoin taistoa.

Seuraavaksi otin asian tiimoilta yhteyttä ylilääkäriin, ensimmäiseen, jolla ihan oikeasti on sananvaltaa asiaan. Onneksi olin ehtinyt kirjoittaa oleelliset perustelut paperille ennen kuin tavoitin hänet ja pystyin esittämään ne selkeästi puhelimessa. Vetosin lähinnä käytännön ongelmiin sekä terveydellisiin syihin, jotka puoltavat neuvolakäyntejäni työpaikkakunnalla. Vastaanotto oli yllättäen parempi kuin osasin enää tuossa vaiheessa odottaa. Hän tuntui ymmärtävän tilanteeni ja sanoi, että tapauskohtaisesti voidaan äitiysneuvolapalveluihin maksusitoumus antaa. Oman lisämausteen asiaan tuo se, että tarvitsisin maksusitoumuksen myös erikoissairaanhoidon puolelle, mikä nyt ei ole varsinainen ilouutinen maksajaosapuolelle. Lähetin seuraavana päivänä hänelle vielä perustelut kirjallisena ja jäin odottamaan vastausta. Huom, kirjallista vastausta. Tämä on näitä asioita, joista takuulla haluan mustaa valkoisella.

Tänään oli ylilääkäri yrittänyt tavoittaa puhelimitse. Ei kuitenkaan vastannut puheluihini tämän jälkeen, ehkä maanantaina kuulen jotain. Toivottavasti. Kun niitä varmaan siellä neuvolassakin kiinnostaa, että mikä vapaamatkustaja oikein olenkaan. En oikein tiedä, onko tuo hyvä merkki, että soitellaan. Jos asia olisi selvä, miksei voisi vain vastata meiliini ja ilmoittaa, että kunnossa on? Hmm.

Kyllä kannatti aikanaan olla tiukkana palkkaneuvotteluissa: opintorahan tulorajat ovat ylittyneet 200 eurolla vuonna 2007 . Tästä hyvästä saan maksaa Kelalle 300,- takaisin. Reilua. Jos oma kunta lyö rahahanat kiinni äitiysneuvola-asiassa, hommaan itselleni potkut ja muuta kotiin elelemään ansiosidonnaisella. Jos nimittäin muuttaisin kirjat työpaikkakunnalleni, menettäisin asumisen ja matkojen verovähennysoikeudet. Kotona jäisi enemmän rahaa käteen kuin töitä tehdessä. Jotain mätää tuossakin.

*Noo, en mä tiedä, mikä täti se oli, mutta tosta sai voimaa.

Edit: Ylilääkäri halusi vain ystävällisesti tiedottaa, että maksusitoumus on kaupungin osalta kunnossa. Soitti vielä lauantaina, sunnuntaina ja maanantaiaamunakin, jolloin vihdoin osuimme samaan aikaan linjoille. Erikoissairaanhoidon suhteen joudun edelleen päätöstä odottelemaan; siellä on erit tyypit, jotka määrää.

Kesäkiireitä

Hahmottelimme tänään töissä ensi kesän näkymiä. Näyttää siltä, että mulla on töitä huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä. Tämä taas on sen ansiota, että kollegani sen kun lomailee lähes kaksi kuukautta ja minä teen molempien hommat.

Tuli taas kerran valehtelija valehtelija –olo; en (tietenkään) maininnut mitään siitä, että saattaa omakin työkyky olla vähän niin ja näin kesällä kun olen siinä kohtapuoliin äitiyslomalle jäämässä. Jos vielä sattuu hellekesä eteen, voi olla, että jalan tilanne ei anna myöten istua paikallaan työpäivä toisensa perään. Ultran jälkeen vasta töissä kerron raskaudesta, mikäli vain muuten pystyn siihen asti salaisuuden pitämään.

Eka neuvola on edessä ensi maanantaina, mikä on tosi aikaisin: vasta raskausviikkoa 7+0 mennään tuolloin. En kuitenkaan ruvennut vastaankaan tappelemaan kun kyseisen ajan antoivat. Jos käynti nyt edes vähän konkretisoisi tätä asiaa. Lähetin eilen Kullalle kesken työpäivän viestinkin, että ”Hei, oon raskaana!” – ihan vain tehdäkseni asiaa itselleni todemmaksi. Oireet kun ovat edelleen pikkuruisia: hajuaisti nyt on yliluonnollinen ja nälättää ja väsyttää tavallista enemmän. Kuvittelin kuitenkin, että tässä vaiheessa joutuisin jo alvariinsa yökkäilemään. Tai edes jotain inhottavaa. Taidan olla jenkkileffojen uhri.

Realismi ohoi

Sain viime viikolla postissa sen vihreän mekon, jonka ajattelin näyttävän tosi kivalta mun päällä. Kun aikaisemmin mutisin, ettei hinta ole varsinaisesti halpa, niin nehän olivat menneet tiputtamaan siitä 60 % pois. Tämän jälkeen en enää hallinnut tilausta näpylöiviä sormiani. Ja miltä se näyttääkään livenä? Ihan tosi hyvältä. Väri on intensiivisemmän vihreä kuin kuvassa pysyen kuitenkin tyylikkyyden rajoissa, ja mekko istuu loistavasti.

Mitä tehdä? Nythän näyttää siltä, etten voi pukea sitä päälleni yksiinkään juhliin ennen kuin ehkä 2010. Jos sittenkään. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että oon saanut kutsun kaksiin häihin 8. raskauskuukaudella. Pienoisia pukeutumishaasteita edessä siis. Mistäs sen tietää, palautuuko vartalo enää lähellekään sitä mitä se nyt on. Ensin ajattelin, että olipas huono tuuri. Kunnes tajusin, että olipas ihan mielettömän hyvä tuuri. Ensinnäkin oon raskaana ja toisekseen mulla on hieno mekko, joka saa raskauden jälkeen toimia kimmokkeena mittoihin palautumisessa.

Nyt varmaan kaikki synnyttäneet naureskelee siellä, että mitähän tyttörukka luulee. Mutta toivon, että kun ei aiemmin ole ollut minkäänlaista taipumusta lihoa, pikemminkin päinvastoin, raskausaika ei tee mittavaa poikkeusta asiaan. Varsinkin kun on Kullan kanssa sovittu, että siinä vaiheessa kun musta tulee ulkonäkönsä unohtanut, elähtänyt nainen, joka uhraa itsensä äitiydelle, Kulta saa ottaa ja lähteä heti niin halutessaan.

Jottei pinnallisuus unohtuisi, kerronpa vielä tämän. Musta melkein tuli TV-tähti. Viime kesänä Flow’ssa mut bongattiin erääseen mainosmalleja välittävään firmaan. Lupasivat ottaa yhteyttä, jos tulee sopivia hommia. Nyt mua olis kaivattu TV-mainokseen, kuulemma ihan päärooliin. Kiinnostuksensa loppui kuitenkin lyhyeen kun kerroin, missä metsässä nykyään elelen. Totta puhuen oisin varmaan jähmettynyt kameran eteen typerä virne naamallani heti koekuvausten alussa, mutta mikäs jossittelua hauskempaa.

Hajuhaittoja

Raskausoireet loistavat poissaolollaan. Paitsi nyt muutaman viime päivän aikana oon tullut yliherkäksi hajuille. Ihmiset haisevat tupakalle, hielle, alkoholille ja paskalle enemmän kuin koskaan ennen. Tämä taas tekee junamatkoista mielenkiintoisia. Perjantaina en pystynyt syömään ravintolavaunun viinankäryissä ja nyt edessä istuvan miehen röökintuoksuinen olemus sekä tytön kurkkuvoileipä saavat pitämään nenästä kiinni. Onneksi tällaisessa todellisuudessa eläminen on väliaikaista. Vastailen muuten kommentteihinne kunhan pääsen koneen ääreen, nyt raapustan luurin varassa.