Plus plus plus

Minä, kaikista ihmisistä, olin tänään soittamassa äitiysneuvolaan. Ihan viiraava ajatus kerta kaikkiaan. Siitä nyt vain ei sattumoisin tullut mitään: tädin puhelin soi varattua sinä ainoana hetkenä, jolloin itselläni olisi ollut tunnin puhelinajan sisällä aikaa jutella.

Viiva vahvistui siis kauniisti eikä enää tarvitse miettiä, onko kaikki vain mielikuvituksen tuotetta. Nyt voi sen sijaan miettiä, meneeköhän kaikki hyvin. Aika vahva tunne on siitäkin, että menee. En mä nyt jaksa murehtia; todennäköisyydet kasvaa joka päivä.

Vähän jouduin tänään jo pohtimaan, kuinkakohan hiljaa sitä voi ihminen puhelimeen kuiskia kuulostamatta epäilyttävältä – kuitenkin niin, etteivät työhuoneeni ulkopuolella pyörivät tyypit saa selvää puhelun aiheesta. Huomenna pääsen toivottavasti testaamaan asiaa käytännössä. Eiväthän ne mua sinne varmaankaan kovin pian halua neuvottavaksi, mutta tässä onkin jokunen käytännön seikka, jotka pitäisi selvittää pikimmiten. Ensinnäkin, kuinkahan avosylin ne mua on sinne ylipäätään ottamassa kun olen toisessa kaupungissa kirjoilla? Oletan, että tarvitsen maksusitoumuksen tms. omalta kaupungiltani, mikä taas kuulostaa byrokraattisen tahmaiselta puuhalta. Jos jollain on kokemusta aiheesta, kertokaa ihmeessä. Toisekseen mua vähän kiinnostais tietää, mitä ne meinaa tehdä tuon mun veritulppariskin kanssa. Tässä olisi kaksikin ulkomaan reissua kevään aikana tulossa – toivottavasti saan lähtöluvan.

Kun ei kokemustakaan ole

Hämmennystä hälventääkseni turvaudun faktoihin. Ne kertovat minulle mm., että jos tosiaan raskaana olen, (mahdollisen tulevan) sikiön selviytymismahdollisuus loppuraskauteen on tällä hetkellä 73 %.

Ja että jos siellä joku solumöykky luuraa, sen sydän alkaa sykkiä jo ensi viikolla. Käsittämätöntä.

Tiedot täältä ja täältä.

Tikusta asiaa

Tässä kuussa en ole juurikaan raskausasioita päässäni pyöritellyt. Jotenkin on ollut sellainen olo, etten enää jaksa innostua asiasta viime kuun ison pettymyksen jälkeen. Ajatukset ovat menneet sitä rataa, että katsotaan ihan rauhassa. Ja kun vuosi on täynnä, hakeudutaan lääkäriin kysymään, missä vika.

Tänään töistä tullessani tein pikalaskelman, että tässä kuussa ajoitus olisi osunut oikeaan vain jos kierto olisi keskivertoa lyhyempi. Ja jos näin, näinä päivinä pitäisi vuodon jo alkaa. Päätin testata, jotta voin taas unohtaa asian kuukaudeksi.

Olin käynyt vessassa juuri töistä lähtiessäni, joten kotona piti oikein yrittää. Tosi hölmö olo: mitähän tässä taas luulen saavuttavani. Hiljalleen tikkuun piirtyi kuitenkin viiva. Haalea, mutta viiva.

Vielä en oikein osaa/uskalla iloita. Tää on ihan hullua. Kenties sitten viikonloppuna kun teemme uuden testin yhdessä Kullan kanssa. Jos saisi vaikka toisen todisteen asiasta (mieluusti vahvemman). Soitin uutisen Kullalle, joka sanoi juhlistavansa sitä hotellihuoneen minibaarista löytyvällä skumppapullolla. Itse kävin pitkällä lenkillä. Kuntokuuri jatkuu ja oon ihan kuin ei mitään.

Kuitenkin, tänään on suuri päivä. Meidän ja Obaman.

Kuntokuuri

Mistä tietää, että oli jo aika palata liikunnan pariin:

• Punnerruksia tehdessä kyynärpää jää jumiin niin, että takaisin ylös ei lattian rajasta noin vain noustakaan. Joka kerta pitää saada kyynärpää naksautettua takaisin paikoilleen. Samaa ongelmaa tuntuu olevan lisääntyvästi muissakin nivelissä.
• Kiertäessä ylävartaloa sivulta toiselle selässä tuntuu naks naks naks. Myös nilkat naksuvat sivuttaiskierrossa ottaen kaikupohjaa liikuntasalin puulattiasta. Pam.
• Kun on selällään maaten tähdännyt jalka suorana hetken kohti kattoa nilkka ojennettuna, tulee lihaskramppi pohkeeseen.

Tästä lähin ohjelmassa on 2-3 kertaa viikossa lenkki ja kerran viikossa Pilates. Mielialan ja -kuvituksen mukaan kaikki muukin liikunta on sallittua ja toivottavaa. Tämän viikonlopun uusi laji oli retkiluistelu, mikä oli hienompaa kuin osasin odottaakaan. Ja onnistui hyvin, vaikka olin hiihtänyt ja luistellut viimeisen 13 vuoden aikana molempia kerran.

Jokaisen liikuntasuorituksen kirjaan ylös. Kolme lenkkiä viikossa kolmen kuukauden ajan tuottaa näkyviä tuloksia. Näin on luvannut eräskin asiantunteva taho.

Edit: Sekin lisää kummasti liikuntamotivaatiota kun maanantaiaamuna töissä nappi singahtaa farkuista lattialle. Vaikkei tässä nyt oikeasti läskejä (vielä) olla, mikä lie mahaturvotus. Vakuuttelee hän itselleen.

Mitä he tahtoo ja mitä heille annetaan

Lueskelin viime viikonloppuna läpi vanhoja kirjoituksiani. Osittain tutkailin niitä siinä mielessä, kuinka paljon täällä onkaan tullut itsestään paljastettua. Tosiasiahan on, että täällä varmasti vierailee myös tuttuja. Pieni maailma, tiedättehän te. Pysyn edelleen kannassani, että se on ihan ok: ne, jotka mut juttujeni perusteella tunnistavat, tuskin täältä ihan kasoittain uusia faktoja myöskään löytävät. Toivon kyllä, että ilmoittaudutte, jotta homma on tasapuolista.

Osittain taas lueskelin höpinöitäni siksi, että saisin itsekin taas otteen blogin aihepiiristä. Yllätyin, kuinka paljon tekstiä olen viime aikoina suoltanut aiheesta raskaushaaveet. Ihan hämmästyin, kuinka yksipuolisen kuvan täältä minusta ehkä saakaan. En mieti asiaa (liian) usein eikä siitä ole mulle muodostunut ongelmaa tai millään tapaa ahdistavaa tekijää elämässäni (vielä). Tuli mieleen, että pitäisi varmaan rajoittaa tässä aihepiirissä seikkailua, etten sentään ala lietsomaan itseäni noilla teksteillä.

No mutta, miten kävikään: tehän haluatte lukea juuri kyseisestä aiheesta. Ehkäpä näiden kahden asian yhteissumma selittää sen, miksi kävijämäärät ovat tässä kuussa olleet suurempia kuin koskaan aiemmin. Vastauksia kyselyyn annettiin lähes 70 kpl, mikä on ihan hurjasti. Tätä menoa koukutun itse omaan blogiini kun olette noin ihanan aktiivisia. Tosin kysely antoi mahdollisuuden valita useammankin vaihtoehdon. Mutta jos kaikki olisivat täpänneet vaikka kolme merkkiä, vastaajia olisi silti ollut yli 20, mikä on sekin enemmän kuin osasin odottaa.

Tulokset ovat tiivistettynä seuraavat:

Jossain kohtaa kävi mielessä sellainenkin ajatus, että mitäs jos suurin osa haluaa, että kirjoittaisin jatkossa jostain ihan muusta. Että pitääkö mennä ja laittaa blogin ovi säppiin.

Kiitos kaikille vastauksista! Otan ne huomioon – oman pääni pitäen. Kommenteissa oltiin kovin lempeitä myös; kukaan ei uskaltanut älähtää juttujen tasosta tai aihepiireistä. Näin ollen jatkossakin luvassa sitä sun tätä. Onneksi joku puolusti sisustusjuttujakin: on mulle rakas aihe, mutta jäänyt aiemmin vähemmälle täällä.

Lisäilen myöhemmin, jos huomaan jotain oleellista jääneen. Nyt väsyttää liikaa, ajatus jumissa. Hyvää yötä hanit.

Virtahevot olohuoneessa

Olipas projekti, viimeperjantainen möhköfanttien haku postista. Oli tarkoitus kuskata ne veljen autolla, mutta siitähän oli mennyt juuri sopivasti takaluukku rikki. Ei auennut lainkaan. Päätimme sitten soittaa taksin; jostain syystä bussi ei käynyt edes mielessä. Kuulostaako tutulta? Tila-/invataksia ei ollut saatavilla, joten taksikeskuksesta tarjottiin lähettämään farmarimallinen kyyti paikalle.

Taksin takapenkkejä ei saatu Kullan ja taksikuskin yhteisistä yrityksistä huolimatta kunnolla kumoon, joten kiitimme kuskia ja päätimme kantaa laatikot kotiin. Siinä kuluikin tovi käsiä poltellessa. Jättilaatikoista oli huono saada kunnollista otetta. Eihän ne paljoa painaneet, mutta kymmenen kiloakin on todistetusti ilmaa enemmän.

Kuvassa toinen raahaamistamme laatikoista. Henkilö kuvassa on lähes kaksimetrinen, mikä antanee jonkinlaisen käsityksen mittasuhteista. ISOJA olivat. Tai ovat, miten sen nyt ottaa.

Innoissamme purimme laatikoiden sisällöt lattialle, mitä seurasi ensimmäiset epäilevät katseet. Ei noi nyt oikein näytä hyvältä, tuollaiset rumat möhköfantit. Mainoskuvissa niissä istui muuten aina joku ihminen, yksinään näyttävät vähän orvoilta. Vai onkohan vika tässä kämpässä? Miten tähän saa hyvän istuma-asennon? Ai näin. Tää on kyllä tosi kestävää kangasta ja helppo pyyhkäistä liat pois. Nää voi pestä koneessakin, jos tarve tulee. Tällainen on myös tosi monikäyttöinen. Mieti nyt kuinka hyvät nää on lastenhuoneeseen sitten joskus. Joo, vähänkö oisin ollut innoissani, jos mulla olis ollut pienenä tällainen!

Muutaman tunnin Fatboy-istumiskokemuksella selkäni oli kipeämpi kuin aikoihin. Kyllähän me käytiin kaupassa koeistumassa ennen ostopäätöstä ja hyvältä tuntui. Vaan miten muutaman minuutin istumisen perusteella mitään voisikaan sanoa. Kun tällä hetkellä nukun jo seitsemäsosan öistäni futonilla ja loput varapatjalla, en haluaisi enempää selkäni kestävyyttä testata. Varsinkin kun kotoa löytyy jo sohva (tosin eri värisenä kuin kuvassa), joka näyttää kivalta ja toimii todella loistavasti vierassänkynä. Vaan ei siinä hyvä istua ole. Pakko siis vain myöntää tappio ja lähettää möhköt takaisin sinne, mistä tulivatkin.

Ai, ei ne maksakaan palautuksen postikuluja, jos ulkomailta lähettää. Onneksi nuo näyttää maksaneen vain 22€/laatikko tännepäin, ei se nyt niin paha ole. Katsotaan, mitä Posti/Itella sanoo aiheesta. Economy-paketti kuulostaa hyvältä. Tän kokoisia paketteja ei sillä tosin voi lähettää, mutta tarkistetaan hinta maksimikoolla, kai se antaa jotain osviittaa. Yhteensä 97,00€. Huh. Tuolla Global Courier -tavaralähetyksellä voi näköjään lähettää isompiakin paketteja. Ai, ei muuten riitä maksimimitat siinäkään palvelussa. Katsotaan nyt kuitenkin hinta ihan mielenkiinnosta, taas maksimikoolla. 1271,20€.

Tungin ne takaisin laatikoihin. Out of sight, out of mind. Kuningasideoita? Anyone?

P.S. Suljen tuon kyselyn torstai-iltana ja vedän vastauksenne ja kommenttinne sen jälkeen yhteen. Vastauksia on tullut yli odotusteni :)

Sitä sun tätä

Kuten joku ehkä on huomannut, olen kirjoitellut tänne viime aikoina mitä sattuu. Haluaisinkin nyt tietää, häiritseekö tämä kyseinen mitä sattuu teitä? Tein tuohon sivupalkkiin kyselyn, jonka vastausten perusteella saatan vetää vähän yhtenäisempää linjaa juttuaiheissani jatkossa. Ehkä.

Mulla on omat epäilyni siitä, mitkä nousee suosikeiksi. Katsotaan osuuko. Tämän helpommaksi ei vastaaminen tule – kommentoidakin saa.

Juhlahumua odotellessa

Veljeni oli mennyt välipäivinä kihloihin ja ilmoitti, että häätkin pidetään jo ensi kesän lopulla. Hui. Sukujuhlat siis tulossa sukuun, jossa sellaisia ei ole juurikaan ollut. Mutta siis tosi hauskaa, saatan nähdä serkkuja ja muita. Sain myös tekosyyn surffailla mekko-osastoilla. Tuollaisen löysin.

Onhan tuo vähän hintava, mutta löytää siitä paljon hyviäkin puolia. Ensinnäkin se on ajattoman mallinen eikä siksi ehkä näytä tyhmältä jo heti seuraavana kesänä. En myöskään omista vielä yhtään vihreää mekkoa, vaikka kaikista väreistä juuri vihreä sopii tähän naamaan parhaiten. Lisäksi helman pituus näyttäisi juuri passelilta peittämään rumat polveni. Mekon selkäpuolen leikkauksesta ei tosin ole mitään tietoa, sillä webbikaupassa ei ole kuin tuo yksi kuva nähtävissä.

Samanmoisia tekosyitä on tulossa ensi kesänä enemmänkin. Näillä näkymin häitä on luvassa kolmet, ehkä jopa neljät. Ja eihän sitä nyt voi aina samassa mekossa hillua. Vihdoinkin alkavat omat ystäväni mennä naimisiin, tähän mennessä ollaan kierretty pääasiassa Kullan ystäväpiirin häitä.

Juuri tajusin, että toivottavasti en ensi kesänä mahdu samoihin asuihin kuin nyt. Mutta se on sitten jo toinen tarina.

Kuva: InWear

Hoping the sun will at least look at me

Koskapa pitkän loman jälkeinen paluu töihin ja jälleen kerran kauas kaikesta ei ole parasta elämässä juuri nyt, jollain sitä elämää pitää paremmaksi taikoa. Siinä auttavat esim. kaksi tummanharmaata Fatboyta, joita odotan saapuvaksi Saksanmaalta päivänä minä hyvänsä sekä kaksi kappaletta Tunto Designin M3-istuinta/säilytintä. Meillä nuo laatikot toimivat tällä hetkellä kakkoskodin sohvapöytinä (=saavat Fatboyt kavereikseen), jatkossa sitten yöpöytinä. Yöpöytiä emme ole koskaan aiemmin omistaneet eikä niitä nykyiseen makuuhuoneeseemme mahtuisikaan. Mutta joskus vielä on moisellekin luksukselle tilaa.

Kaivellessani kuvaa M3:sta huomasin Finnish Design Shopin etusivulla mainostettavan Iittalan Origo-sarjaan tulleita uutuuksia: Iittalan Origo-astiasto täyttää vuonna 2009 10-vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Alfredo Häberli suunnitteli uuden raikkaan värityksen, jossa yhdistyvät kaikki Origo-sarjan värit. Juhlavuoden astioissa on Origo 10-v. pohjaleima.

Alkuun katselin vähän hölmistyneenä, että mitä ne nyt on menneet tekemään (vieläkin katkerana siitä, että menivät muuttamaan ison Kartion muotoa rumemmaksi – mitä ilmeisimmin Kaj Franckilta kysymättä). Sit aloin tykätä: noissahan on ideaa. Ostin Kullalle lahjaksi oranssia Origoa aikana, jolloin muita värivaihtoehtoja ei vielä ollut tarjolla. Nykyisestä värikavalkadista en enää samaa valintaa tekisi, mutta meneehän nuo. Ja iloisena totean, että uusi juhlavuoden väritys kävisi tosi hyvin juurikin oranssin Origon kanssa. Kun taas esim. beigen parina tuo näyttäisi varmaan vähän hölmöltä. Kuinkahan kauan noita mahdetaan myydä?

Päivän biisi: Moby, Slipping away

Kuvat ja lainaus täältä.

Ihanuus

Olen viime viikkoina hurahtanut sisustus- ja designblogeihin, mikä on vallan piristävää vaihtelua esim. muotiblogeille, joita olen aiemmin erehtynyt selailemaan aivan  liikaa. Mikä siinä onkin, että  Blogilistan omista suosikeista on vaikea poistaa sellaisia sivustoja, jotka ei oikeastaan kiinnosta saati tarjoa inspiraatiota. Muutaman sain sentään lujalla tahdonvoimalla poistettua.

Selaillessani Sisustusta ja sitruunoita -blogin arkistoa löysin maininnan ranskalaisesta Domesticista ja olin myyty. Ollaan käyty Kullan kanssa aiemmin keskustelua sisustustarroista, jotka on mielestäni hienoimmillaan erittäinkin innostavia, Kullan mukaan ne ovat teinisisustusta. Toin keväiseltä Pariisin-matkaltani tuliaisiksi suurta jalkalamppua esittävän mustan tarran, joka ei ole edelleenkään päässyt paketista seinälle asti. Sen kohtalona taitaa olla kakkoskotimme koristaminen; ajattelin raahata sen huomenna pois täältä muun tavarakasan mukana.

Mutta siis: ei voi olla elämä kuin pelkkää hymyä, jos seinällä on meneillään vieressä näkyvä iloittelu :) Tuo vaatii toki seurakseen pelkistetyn sisustuksen, mutta siihenhän tässä muutenkin pyritään. Domesticin valikoimissa on mukana myös suomalaisten Klaus Haapaniemen ja Kustaa Saksin kuvia, ei kylläkään tällä hetkellä sellaisia, joita omaan kotiini haluaisin.

Sattumoisin myös Musta tuntuu -blogin Spots kirjoitteli eilen vieneensä jo aiemmin käytännön tasolle tilauksen, josta itse vasta haaveilen. Seinälle asti ei sielläkään sisustustarrataide tosin vielä ole päässyt :)

Kuva Domestic.

P.S. Päivitin myös tuota oikealla alhaalla näkyvää linkkilistaa.

Näin meitä viedään

Päivän jymyuutinen: Sauli naimisiin poikaansa nuoremman tyttösen kanssa. Multa salaa.

Ei mulla sitten muuta.

Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?

Vieraat lähtivät tänä aamuna siinä vähän ennen neljää, joten taisivat viihtyä. Käytiin me vähän shampanjaa nauttimassa ja tähtisädetikkuja heiluttelemassa tuossa etupihalla, mutta muuten pysyttiin oman kodin suojissa.

Voih. Tänään iltapäivällä kävimme uuden elämän kunniaksi tallustelemassa kirpeässä pakkassäässä. Aikamoiseksi hiihtämiseksihän se kuitenkin meni, tallustellessa olisin saanut kuolion varpaisiini. Talvipukeutumiseni on melkoisen esteettislähtöistä, vaikka varpaiden verenkierto huutaa vähintäänkin vaelluskenkiä kaverikseen pakkassäähän.

Aika moni kahvila tuntui olevan kiinni ja niissä auki olevissa oli istumapaikat vähissä. Päädyimme vanhuskahvilaan: liian kirkkaasti valaistuun, liian kolkkoon, liian keski-ikäisten asiakkaiden joukkoon. Tilaa siellä kuitenkin juuri tästä johtuen oli. Musiikki oli ilmeisesti yritetty sopeuttaa asiakaskunnan makuun; kiitos kahvihetken mulla soi vieläkin päässä Aikakoneen Keltainen. Sopii muuten ihan hiton hyvin juuri tähän vuodenaikaan.

Silti, tammikuu kuulostaa reilusti lupaavammalta kuin joulukuu. Kesää kohti. Nyt lähden kaivelemaan koirankarvalapaseni laatikon uumenista, jotta ensin tästä talvesta selviän.