Hymy hymynen

Pieniä iloja:

• Mulla on viikko lomaa, en ole oikein tajunnutkaan.
• Edellisestä johtuen saan nukkua tulevina aamuina pitkään (nukkuminen lienee ihanin asia elämässä).
• Tapasin tänään Kullan isotädin, vallattoman hauskan ja topakan 86-vuotiaan, joka asuu saman tien varrella kuin me. Pitänee mennä joku kerta kylään.
• Nautin sunnuntai-iltana olutta valkoviinilasista – juotuamme valkoviinin jo loppuun.
• Tänään on siivottu ja koti pölytön.
• Saamme sisustaa kakkoskotiamme jatkossa monella kauniilla esineellä, mm. näillä ja tällä. Hiljalleen ja minimalistisesti.

Kuva täältä.

Pieniä pintanaarmuja

Viime viikonlopun pyöräilystä selvittiin iloisin mielin ja vähäisillä ruhjeilla. Seura oli loistavaa ja sääkin oikein sopiva; lahjoitti meille puolipilvisenä kesän viimeiset päivetykset. Hämeen Härkätien pituudeksi oli netissä ilmoitettu 160 km, mutta kummasti matkamittariin kertyi melko tarkalleen 200 poljettua kilometriä. Noin puolessa välissä matkaa, oletettavasti osittain väsymyksen saattelemana, lensin muks vain asvalttiin. Poljin seisaaltani, jolloin kenkä luiskahti polkimelta ja tökkäsi tiehen: tasapaino oli kovassa vauhdissa mennyttä. Onneksi molemmat takanani tulleista raskastaakkaisista miehistä onnistuivat väistämään yllättävän esteen ja päälleni kaatui ainoastaan oma pyörä. Eikä takaa tullut autoa. Pillahdin säikähdyksestä itkuun, mutta lohduttaja oli lähellä.

Suurin menetys oli rakkaan kelloni naarmuuntunut lasi, mutta kenties sen saa vaihdettua. Pienempinä vaurioina tennarin kärjen ohentuminen ja läpän (jota kuulemma myös iltiksi kutsutaan) sisäpuolen repeäminen (Äippä tosin jo korjasi), pieniä ja vähän suurempia mustelmia ympäri alavartaloa sekä asvaltti-ihottumaa. Ei murtumia tai muuta vakavampaa. Mielenkiintoista on, että vaikka vasemmasta lonkastani löytyy nyrkin kokoinen mustelma, jonka keskustaa koristaa raastettu iho, jalassani olleet juoksutrikoot säilyivät ehjinä. Kangas kesti, sen alla ollut ihoni ei.

Vaikken päätäni kaatuessani lyönytkään, taisivat lentäessäni myös aivot heilahtaa hitusen kallossa eikä aivotärähdys ollut kaukana. Tapaturman jälkeisenä iltana olo oli lievästi pahoinvoiva, yöllä herätessäni jo ihan kunnolla. Raahauduin mökin yläkerran vessaan ja yritin yökkäillä huonoa oloani pois, hikoilin paitani ja kasvoni märäksi kylmästä hiestä ja tuijotin peilistä valkoista naamaani sen ajan minkä pystyssä pysyin. Lopun ajan kyhjötin vessan lattialla odottaen olon paranemista siinä määrin, että uskaltaisin palata portaisiin. Sänkyyn kömpiessäni Kulta jo huolestuneena odotteli, tokaisin vain, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Aamulla vointi oli kuitenkin normaalihko ja matka jatkui.

Fyysistä rääkkiä seurasi turvotus. Ei pelkästään reisissä, vaan viime vuodesta tutulla tavalla myös mm. nilkoissa ja jalkaterissä. Yllättäen myös kasvoissa ja sormissa. Maanantaiaamuna heräsin töihin ja näytin silmäpusseineni koko yön itkeneeltä. Nesteen kertyminen näkyi myös painossa ja farkkujen kiristyksessä. Keskiviikkona yritin helpottaa nilkkojen turvotusta nesteenpoistolääkkeellä, minkä seurauksena heräsin torstain vastaisena yönä huutamaan kipua pohkeen krampatessa. Torstaina painoin kolme kiloa vähemmän kuin maanantaina, joten jotain lopulta poistui, toivottavasti myös rasvaa.

Kertoessani kolmen kilon äkillisestä painonpudotuksesta ystävälleni ja äidilleni molempien ensireaktio oli kysyä, mistä moisia ihmepillereitä saa. Kun on katsos juhlia tulossa ja mekko pinkeä. Vaan enpä voi kovin lämpimästi suositella: aiheuttavat vessassa ravaamista ja lihaskramppeja.

Ei mitn

Mitäs menin tänään töiden jälkeen tekemään? Raskaustestin. Ei näkynyt mitään, mikä millään tavalla muuttaisi elämäämme juuri nyt. Kuukautiset olis voineet alkaa aikaisimmillaan tänään ja viimeistään pitäis tapahtua tuossa ensi viikon tiistaina, joten ihan liian aikaisin olin testauksineni malttamattomana liikkeellä. Mutta olipahan jännää. Voin edelleen myös tuudittautua ajatukseen, että ei se vielä välttämättä näkyisikään.

Myös toisenlaista kuivuutta on toiveissani viikonlopulle. Ei pitkäkestoista sadetta, kiitos! Korkeintaan virkistävä kuuro tai hentoista ripottelua, joka ei riitä sulattamaan sokerista suloisuuttani. Viime kesän tavoin olemme lähdössä voimainkoitokseen; aikeissamme on pyöräillä Hämeen Härkätie päästä päähän. Seura on viime vuodesta vaihtunut, vauvamaha estää eräältä neidolta polkemisen. Vaan ei minulta ainakaan vielä, mehän mennään ja lujaa.

Kerran kaukana

Kun istuu seitsemän tuntia junassa saman päivän aikana, mikään musiikki tai kirjallisuus ei riitä ajamaan pois tylsyyttä. Nukkuessaan saa niska-hartiaseudun jumiin välittömästi, joten tylsyyden hävittäminen uniin ei onnistu.

Kävin eilen toista kertaa tulevalla työpaikallani. Mulla on epäilykseni työn sisällöstä ja vastuullisuudesta. Jotain hyvääkin: työpaikalla on lähimpinä työkavereina kaksi nuorta miestä, jotka vaikuttavat mukavilta. Toivottavasti ensivaikutelma heidän kohdallaan pätee jatkossakin. Helpottavaa, että työtovereina on muitakin kuin keski-ikäisiä tätejä, jotka osaavat tunnetusti juoruamisen jalon taidon. Hyvä henki työntekijöiden kesken voi korvata monta muuta puutetta.

Kävelin myös uuden kakkoskotini ohi; todellakin toivon, että työmiehet saavat urakkansa valmiiksi aikataulun puitteissa ja talo on syyskuun alussa muuttovalmis. Tällä hetkellä parvekkeita edustavat pelkät betonitasanteet, ei puhettakaan kaiteista saati parvekelaseista. Haaveissani saan lasitetun parvekkeen, mutta tämä haave ei valitettavasti tietoon perustu. Asunnon sijainti on joka tapauksessa hyvä: kävellen töihin viitisen minuuttia, torille kymmenen.

Seuraavasta päätellen vaikutan olevani innoissani elämäni uudesta käänteestä, joka johdattaa minut kauas pois: tänään selailin töissä avoinna olevia työpaikkoja. Ja toivoin, että ensi viikolla saisin aihetta käyttää elämäni ensimmäisen raskaustestin. Vaan enpä usko, että ihan heti onnistaa kummankaan suhteen. On kuitenkin jotenkin helpompaa olla ja elää näiden haaveiden kanssa. Ja totuteltava epävarmuuteen yhdessä sun toisessa asiassa.

Hyvän ensivaikutelman vaikeus

Kun on yökylässä ihmisten luona, jotka on aiemmin tavannut vain kerran ohimennen kadulla, jotka syöttävät herkkuja ja lämmittävät vielä sunnuntaiaamuna peltoaukean laidalle paljun, jossa voimme Kullan kanssa lillua, mitä tämä tyttö jättää jälkeensä? Likaiset alushousut. Myös pyjaman, mutta eniten nolottaa nuo likaiset pöksyt, joita joutuvat vielä kanniskelemaan appivanhemmilleni, joilta ne jonain päivänä sitten saan.

Yritin tarkkaan katsoa, ettei mitään jää jälkeen, mutta sählä mikä sählä. Lähdöt on heikkouteni: aina vaikeus päättää, mitä ottaa mukaan ja pohdinnan aiheuttama kiire. Lauantaina lähtiessämme Kulta taktikoi asian suhteen ja väitti ajomatkan kestävän puoli tuntia todellista pidempään, joten ilmoitettu lähtöaika siirtyi viime hetkellä ja lauantaiaamu säilytti leppoisuutensa.

Yöpymiskokemus oli niin mukava ja välitön, että matkan varsinainen syy, Kullan ystävien häät, jäi sen varjoon. Häissä ei ollut mitään uutta tai yllättävää. Perinteistä ohjelmaa ja vieraina sama kaveriporukka, joka on ollut jo liian monissa. Ei ihmisissä vikaa, mutta kun turhan monet häät muistuttavat toisiaan sekä ohjelman että vieraiden osalta, herää toive, kunpa ihmiset haluaisivat ja uskaltaisivat tehdä häistään itsensä näköiset. Osaa olla myös tyytyväinen omaan valintaansa asiassa.

Paluu arkeen oli tällä kertaa helppo, töissä on lomien jäjiltä rauhallista edelleen. Huomisen virkavapailen ja edessä on junassa istumista tunteja toistensa perään; lähden käymään tulevalla työpaikallani ja hämmästelemään, miten ne siellä oikein puhuu. Onneksi saanen perillä lähinnä kuunnella, tuskinpa kukaan odottaa minulta sen kummempaa kontribuutiota.

Täytynee alkaa miettiä, missä asussa sitä haluaa ensi-/toisen vaikutelman tehdäkään. Junaan mukaan ainakin musiikkia, romaani, salmiakkia ja juomaa.