Puistoissa

Kevään ensimmäisistä lämpimistä päivistä osaa nauttia jotenkin erityisellä tavalla. Eilen vuoden ensimmäinen pikniköinti viltillä, ystävien lapsoset leikkimässä viereisessä leikkipuistossa. Valokuvailua. Kiirettä ei niin minnekään. Tämän jälkeen päivä jatkui kirpputorin kautta toiseen puistoon, josta Kullan kanssa shoppailemaan. Löysin kengät, paidan ja hameen, joista kaksi ensimmäistä olivatkin tänään jo käytössä. Aikaa kaupungilla vierähti yhteensä sellaiset suloiset seitsemän tuntia.

Tänään kävin yliopistolla veljeni kanssa lounastamassa ja printtikiintiötä pienentämässä. Samaan aikaan syömään sattuneet ystävät houkuttelivat meidät terassille. Tai no, houkuttelut sikseen, pikkuruisesta vinkistä jo tartuin suu hymyssä syöttiin. Huomenna Kullan kanssa kuumailmapalloilua ensimmäisen aviossa vietetyn vuoden kunniaksi; sieltä toivottavasti kuvia tännekin.

Ihan vapuksi en valmistu, kuten aiemmin ounastelin. Byrokratia on aina jäyhempää ja hitaampaa kuin saattaisi luulla. Näillä näkymin (jos nyt ei mitään kummaa eteen tule), maisterius on saavutettu 7.5.

Ongelmatapaus

Viimeisinä päivinä töissä – siis viime viikolla, mistä tuntuu olevan jo iäisyys – muhun iski vatsatauti. Sellainen lievä onneksi vain, mutta pahoinvointi tuli inhottavasti aaltoina ja häiritsi keskittymistä paperihommiin, joita riitti loppuun saakka. Asiasta mainitessani kollegani alkoi vihjailla, että mikähän voisi olla syynä nuoren naimisissa olevan naisen pahoinvoinnille.

Itselleni ei ollut tullut mieleenkään, että joku voisi noin ajatella. Mutta ajattelevathan ne. Jäin pohtimaan, että tässä sitä tosiaan ollaan: vähän alle kolmekymppinen, juuri valmistunut rouvashenkilö – täydellinen lapsentekijäkandidaatti, jota työnantajat kammoksunevat. Vielä en ole tuohon lapsiasiaan joutunut työyhteyksissä ottamaan kantaa, mutta eiköhän sekin hetki koita. Tiedän tasan tarkkaan, ettei kyseisen asian utelu millään tavalla kuulu työnantajalle, mutta koska niin kuitenkin jossain vaiheessa käy, otan mielelläni vastaan vinkkejä siitä, miten kysymykseen vastataan (tai se sivuutetaan) napakan asiallisesti.

Totuushan on se, että stereotypiat osuvat kohdallani täysin oikeaan. Haaveissani siintää vakityö, jonka turvin olisi sitten henkisesti helpompi ruveta äippäilemään. Työ voisi olla kauempanakin, kovin pitkäänhän sitä ei ole tarkoitus tehdä. Yksi aluillaan oleva viritys tällaiseen on, erittäin kaukaa. Ihan hullua, että mulle on annettu armonaikaa olla kotona kesän yli ja sitten taas viedään ympäri maata ties minne.

Samaan aikaan olen joutunut käymään mielessäni läpi sitä, milloin olisi sopiva aika. Olen jopa laskeskellut, missä kuussa voisin tulla raskaaksi, jotta välttäisin raskaana olemisen kesähelteillä. Ihan vain että selviän hengissä näine suonineni. Olemme Kullan kanssa myös haaveilleet ensi jouluna matkasta lämpöön; mennyt talvi oli raskas ilman aurinkoa. Mutta mitä jos satunkin olemaan raskaana, jolloin en voi kuvitellakaan lentäväni, saanko rahat takaisin? Toisaalta kaikki tämä sopivan hetken suunnittelu voi olla täysin turhaa, tiedetään. Kummasti on tuo realismi nostanut päätään muutaman ystävän yrityksiä sivusta seuraillessa.

P.S. Yksi syy lisää pysytellä kasvissyöjänä ;)

Taivaallinen tyhjyys

Mulla oli toissapäivänä jonkinlainen loppukeskustelu töissä esimieheni kanssa. Jäi sellainen olo, ettei mua täysin ymmärretty, mikä johtunee monesta seikasta. Plääh. Jotenkin olisin halunnut, että tämän rankan kevään ja kaiken uurastuksen jälkeen mua olisi vaikka vähän kehuttu.

Tänään oli päivä parempi. Aamulla sulkiessani oven perässäni korviin lävähti soimaan tämä, yksi mun kevään voimabiiseistä, joiden avulla yksinäisiä päiviä on ollut hitusen helpompi kestää. Viimeinen työpäivä vaati ahkeruutta, mutta voimiahan tarpeen tullen löytyy, se on nähty.

Eilen sain viimeisestä tentistä merkinnän opintorekisteriin. 218 opintoviikkoa kasassa, se saa tältä erää riittää. Tutkintohakemus vetämään huomenna ja valmistun parahiksi vapuksi. Tänään sain myös kuulla, että kesäksi luvatun kuukauden sijaan mulle onkin tarjolla töitä pidemmäksikin aikaa. Vielä on epäselvää, kuinka pitkäksi aikaa ja missä kohtaa kesää, mutta olipa iloinen uutinen. Ja minä kun loppupäivästä puhelimeen vastatessani pelkäsin, että vielä joku nakittaa mulle jonkun lisähomman viime hetkillä.

Nyt olen onnellisen huojentunut. Tämä on yksi niitä päiviä, jotka tulen muistamaan kauan. Melkein pillitän kun niin moni stressi on yhtäkkiä ohi. Nyt on edessä kevät, Pariisi ja kuumailmapallolento. Voimabiiseistä ja herkkyydestä puheen ollen, kyllä on muutama kyynel meinannut stressaavimpina päivinä tämänkin tahdissa bussissa istuessa vierähtää. Kullalle kiitos, että on mut tähänkin tutustuttanut.

P.S. Jottei ihan itkuksi menisi, tämä piristää.

P.P.S. Mä voin kohta tavata ystäviäni vaikka joka päivä. Ja nukkua Kullan kainalossa joka ainoa yö. Ja leikkiä hetken vielä opiskelijaa, käydä syömässä halvalla ja kahvitella kuppilassa. Ilman mitään stressiä lukea yhtään mitään. Voiko olla tottakaan?

Päiviä laskiessa

Viime aikoina tapahtunutta:

• Jäljellä olevien työpäivien määrä on kutistunut seitsemään.
• Sain heinäkuuksi töitä samasta paikasta, missä olin syksyn.
• Äippä varasi meille kahdelle matkan keväiseen Pariisiin.
• Sovin tutustuttavani ystäväni kesäkuun alussa Turkuun, tyttö kun ei ole siellä koskaan(!) käynyt.
• Lauantaina juhlin viimeistä tenttiä, jonka sain vihdoin suoritettua alta pois.
• Sunnuntaina tajusin vastanneeni yhteen kolmesta tenttikysymyksestä väärin, toiseen huonosti ja kolmanteen kohtuullisesti. Pelko hiipi mieleen: eikö vieläkään, eikö mikään riitä?
• Eilen tein sitä, missä olen hyvä ja viilasin pilkkua ystäväni väitöskirjan tiivistelmään.
• Sain hyvän mielen kun pystyin edes hitusen auttamaan tuossa hirveässä urakassa.
• Tänään vietin iltapäivän tykyillen: keilausta ja ruokaa.
• Sain ylimääräistä huomiota keilahallin (n. 50-vuotiaalta) omistajalta, huoh.