Puuttuva sukupolvi

Viime viikonloppuna teimme Kullan kanssa havaintoja kaupungista. Ensin ihmettelimme, miten täällä on niin paljon epäilyttävän, ja ihan kiltinkin, näköisiä teiniporukoita hengaamassa ympäriinsä. Sitten tajusimme, ettei niitä ole sen enempää kuin muuallakaan, mutta erottuvat, koska muita on vähemmän. Nimenomaisesti pari-kolmekymppisten ikäluokka tuntuu kadonneen kokonaan.

En ole ennen asunut kaupungissa, jossa ei ole yliopistoa ja kesti hetken huomata, mikä vaikutus sen puutteella onkaan. Ensin vain ihmettelimme, miten ravintolassa, jonka ikäraja on 20, on asiakkaina vain yli nelikymppisiä. Ja me. Ja miten ihmeessä kahvilatkin tuntuvat täyttyvän keski-ikäisistä. Ja teineistä. Kulta sen sitten tajusi ja yhdessä jatkoimme ajatusta. Kenties samasta syystä ravintololatarjonnasta tuntuvat puuttuvan rähjäisten ja masentavien sekä fiinien ja hintavien välimuodot. Ei ole paikkoja, minne nuoret aikuiset kerääntyisivät iltaisin oluelle vaihtamaan ajatuksia, pohtimaan elämää ja sen pieniä suuria kysymyksiä. Tai ei me niitä ainakaan vielä olla löydetty.

Keskusta on täyttynyt teineistä, jotka odottavat jo pääsyään pois kaupungista. Kauhea kuolinisku kaupungille, että ikäluokan parhaimmisto poistuu vuosittain. Veikkaisin, että suurin osa ei ainakaan hetkeen palaa. Ehkä sitten keski-ikäisinä kun on lapsia, tarvitsevat enemmän tilaa ympärilleen ja suurempien kaupunkien asuntojen hinnat alkavat ahdistaa. Täällä on sitten taas varaa käydä vaikka vähän hienommin syömässä.

Poissa kotoa

En mene tänäkään viikonloppuna kotiin, sillä kaikki gradumateriaali lojuu tuossa lattialla, enkä jaksa junassa raahata. Toisekseen keittiöremontin vuoksi (joo-o, kesken on…) kotona ei oikein pysty keskittymään.

Tämä on viimeinen viikonloppu graduahdistusta. Ensi viikolla palautan, vaikka olis mikä kakka koko työ. Parin viikon päästä on kypsäri ja samana päivänä viimeinen tentti. Sitten vain odotellaan maisteriutta.

Kuulin eilen, että ystäväni oli saanut väitöskirjansa kasaan, vähänkö oon kade. Ja sain ihan hirveästi voimia meidän eilisestä tunnin kestäneestä puhelusta. Muutaman viikon päästä juhlitaan. Me ja meidän miehet aherruksemme kunniaksi. Voisin juoda itseni hilpeään humalaan ja vähät välittää seuraavan päivän saamattomuudesta.

Uusia tuulia

Elän elämääni uudessa asunnossa, uudessa kaupungissa vieraiden ihmisten keskellä. Tehtävät töissä ovat tavallaan tuttuja, mutta kuitenkin niin vieraita. Ja kaikilla on niin kova kiire, että apua saa pyytää huonon omantunnon kera. Koitan olla mokaamatta, vaikka väistämättä sekin on vielä edessä, niin vastuullista työtä teen.

Vaikkei tämä kummoinen kaupunki ole, kyllä minä täällä sen kolme kuukautta viihdyn, minkä pitääkin. Täällä on kuitenkin niin paljon ihmeteltävää, että näin alussa pitää keskittyä ottamaan tilaa haltuun. Bussit ovat kaukoliikenteen busseja, sellaisia joissa on vähän pidemmän matkan penkit ja vain yksi takaovi. Pikkukaupungin merkki, totesi Kulta. Itse huomasin toisen merkin heti ensimmäisenä arkipäivänäni täällä: ihmiset huikkaavat bussista poistuessaan kuskille kiitokset. Kuinka kummallista. Tavallaan suloista. Mutta johtuuko tämä siitä, että bussimatkustaminen ei ole jokapäiväistä, vain liikkumista paikasta toiseen, vaan harvinainen seikkailu isolle kylälle. Vai ollaanko omassa kotikaupungissani jotenkin epäkohteliaita?

Jotta illat kuluisivat paremmin ja saisin uuden työpaikan aiheuttamalta stressiltä nukuttua, olen tutustunut myös uutuuteen nimeltä kaljaa muovipullosta. Yhden ostin heti ensimmäisen työpäivän päätteeksi ja kaksi muuta tänään. Ihana keksintö. Koko on juuri sopiva pienen ja ison väliltä ja lasisaaste vähenee huomattavasti viikonloppujen jäljiltä tämän maan kaduilta ja kujilta. Eikä tarvitse raahata niitä painavia, kiliseviä lasipulloja kauppaan.

Parasta juuri nyt: Kulta tulee huomenna poistamaan ikävän ja täyttämään tyhjyyttään kaikuvaa asuntoa.

Ilman Kultaa vieraassa asunnossa

- En dag ska vi alla dö…

- Alla andra dagar ska vi det inte.

Terveys pettää

Laihdutuskeino numero yksi on stressi. Toisilla se aiheuttaa ylenmääräistä puputusta, jonka tulokset näkyvät ylt’ ympäriinsä, mutta itse kuihdun elimistön käydessä ylikierroksilla. Painoindeksini on nykyisellään siinä 17 eli alipainoinen olen, jopa enemmän kuin ennen. Sikäli ei tarvitse olla huolissaan, etten tiedä, olenko missään vaiheessa elämääni normaalipainoa saavuttanutkaan. Nyt kun on liikunta jäänyt, paino on tippunut lihasten myötä edelleen.

Päänsärky on päivittäinen kaverini. Johtuu hartioiden jumista, joka johtuu osittain stressistä, se taas unettomuudesta, joka johtaa siihen, ettei saa mitään aikaiseksi, vaikka kuinka yrittää. Ja stressi kasvaa. Niin se pyörii.

Kultainen äitini oli ostanut mulle hieronnan täksi päiväksi. Ammattilaisen suusta kuulin, että niska-hartiaseutuni on niin tukossa, etten saisi edes venytellä. Tekee kuulemma tässä tilassa vain hallaa. Ja ettei kyllä oikein pääse veri kiertämään aivoihin. Huomattu on, ei luista ajatus ei.

Ylihuomenna on edessä muutto, maanantaina alkavat uudet työt. Sitä ennen gradu sellaiseen kuosiin, ettei tarvitse enää kuin hioa ja parannella. Toivottavasti pysyy pää mukana menossa.

Köh.

Toisen omaisuutta pitää osata arvostaa, kuuluu ihan käytöstapoihin. Jos rikot bileissä kalliin viinilasin, olisi hyvä ymmärtää tarjoutua ostamaan uusi tilalle. Ja sitten myös pitää lupauksensa. Jos taas poltat imurin letkun käyttökelvottomaksi, olkoonkin remontoidessa sattunut onnettomuus, korjaat mokasi hankkimalla jostain vastaavan. Sillä muuten voi käydä niin, ettei imuroimisesta tule lähes kolmeen kuukauteen mitään ja lähisukulaiset tukehtuvat pölyyn.

Tiedän, että kaikkien mielestä noilla asioilla ei ole mitään väliä. Ihan sama. Ostakoot itse. Mua vain sattuu ärsyttämään eräskin viinilasiepisodi yli puolen vuoden takaa. Rikottu tavara on ostopäätös. Kai olen tässäkin asiassa vähän outo – ja poliisi.

Oonkohan muistanut mainita, että mun lapsuuden haaveammatti oli tyttöpoliisi.

Nykyään elämä on yhtä gradua, ainakin vielä kuuden päivän ajan. Ihmeitä voi joskus tehdä katsokaas alle viikossa. In miracles I trust.

Ihastus

Juhlin vuoden vaihtumista vaisusti, mutta hyvillä mielin. Alkoholitonna ja autoillen. Oli kivoja tyyppejä, hyviä pöperöitä. Illan aikana en saanut silmiäni irti taulusta, joka on meille tuloillaan, sitten joskus. Nyt se odottelee valmistumistaan tekijänsä seinällä. Taiteilijalle pitää antaa rauha saattaa tuotoksensa loppuun, joten kärsivällisyyttä pitää olla. Olemme tilanneet taulun ystävältämme keväällä 2004; prosessi on ollut pitkä.

Jos työ joskus valmistuu ja pääsee meidän seinällemme asti, tullee siitä yksi rakkaimmista esineistä kodissamme. Mä niin ihastuin siihen. Ja jatkan vanhaa ihmettelyäni: miksi, oi miksi hän ei myy taulujaan muiden iloksi. Kun on tuollainen taito.